Pikkulin laululeikkishow syntyy koko perheen voimin

Pikku Kakkosesta ja Buu klubbenista tuttu, monen pienen lapsen suosikiksi noussut iloinen oranssi Pikkuli-lintu esiintyy lapsille myös laululeikkishowssa ympäri Suomen. Esityksistä on saanut nauttia esimerkiksi Linnanmäellä, tulevana viikonloppuna Pikkulin tapaa Kokkolan Venetsialaisista. Erityistä Pikkulin laululeikkishowssa on se, että lavalle nousevat sekä Pikkuli-hahmon luojat Metsämarja ja Antti Aittokoski että  heidän 10-vuotias kuopuksensa, joka esiintyy Pikkuli-puvun sisällä.

Miten käsikirjoittaja-ohjaajat päätyivät keikkalavoille?

Media-alan sisällön tuottajina ja yrittäjinä toimivat Metsämarja ja Antti Aittokoski tapasivat aikanaan samassa rock-bändissä. Antti Aittokoski on säveltänyt Pikkuli-televisiosarjan musiikit. Syksyllä 2016 Vantaan kaupungin kirjastopalvelupäällikkö kyseli Pikkulin esityksiä Vantaan kirjaston lastentapahtumiin ja ensimmäiset Pikkuli-laulut saivat alkunsa. Muutaman esityksen jälkeen keväällä 2017 Pikkulin laululeikkishow sai keikkamyyjäksi Magnun Liven.

Pikkuli-esitykset koko perheen voimin

Pikkuli-kirjan kirjoittanut Metsämarja Aittokoski ja hänen puolisonsa Antti Aittokoski ovat kokeneita esiintyjiä, sillä oman yrityksensä ohella heillä on kaiken aikaa ollut erilaisia musiikillisia kokoonpanoja. Pikkuli-esityksissä on mukana isän ja äidin lisäksi kuitenkin koko perhe: nuorin lapsista, 10-vuotias Ilmari Aittokoski esiintyy Pikkuli-puvussa, tanssii mukana ja halaa esityksen jälkeen lapsia, joita kertyy lavan eteen jonoksi saakka. Ilmari harrastaa break dancea, josta on varmasti apua, kun innokkaimmat halaajat ryntäävät juosten idoliaan kohti kädet levällään valmiina halaukseen! Perheen teini-ikäiset pojat ajavat esitysten taustamusiikin, toimivat Pikkuli-hahmon avustajina ja roudareina.

Pikkuli-esitykset toimivatkin Pikkuli-ideologian mukaan: kaikki tehdään yhdessä, koko perheen voimin!

Lisää tulossa!

Syksyllä Pikkulin voi tavata elävänä mm. laivaristeilyiltä. Aittokoskilla on myös kehitteillä Pikkulin laululeikkishow -pohjainen uusi televisiosarja, johon pääsee mukaan myös Pikkulin pientä yleisöä tanssimaan ja laulamaan.

Pikkulina esiintyminen on vienyt Ilmarin Japaniin asti.

Pikkulin laululeikkishowta myy Magnum Live

Linnanmäki-valokuva: Anna Korhonen